Eilen juostiin puolestaan mm-katsastusten pitkä matka.
Matkana oli 16,24km, eli ihan sopivasti. Helteessä juostu kisa tarjosi reitinvalintaa ja paikoin myös melkoista rynkytystä.
Prismarastien väliaikoja lauantaina tutkaillesani totesin, että suoraan on nopein. No eilen sai kyllä vähän kietääkin nousuja.
Alkumatkasta tein pienen koukun kakkosella ja 1,5min virheen kolmosella. Sen jälkeen päätin, että nyt otetaan alle varmaa valintaa kunnes suunnistus loksahtaa kohdalleen, mikä johti siihen, että seuraavilla väleillä en pummannut, mutta otin reitinvalinnoissa käkeen. Suunnistuskin alkoi sujumaan paremmin. Välillä kartanvaihto-rastille ajatukset karkasivat ja tein minuutin virheen.
Perhosilla tuli pari pientä koukkua. Tämän jälkeen päätin ottaa alle reitinvalintoja, joissa oli mahdollisimman vähän nousua. Loppumatkan vedin tämä mielessäni. Mielestäni tein järkeviä valintoja ja väliajatkin sanovat samaa. 24-25 välillä esittelin hisu-taitojani, kun lähdin kiertämään polkua pitkin ympäri ja sitten käännyin yhdestä risteyksestä väärään suuntaan. Vähän aikaa pururataa juostuani totesin, että morjens, ja eikun takaisin oikealle polulle. Puhutaan melko tyhmästä virheestä. 14kilometrin jälkeen alkoivat jalat olemaan jo aika väsyneet. Viimeiselle parille kilsalle oli vielä säästetty muutama mehevä nousu. Mutta vaikka jalat olivat melko nahat, niin tummaa oli muillakin. Nostin parilla viimeisellä kilsalla sijoitusta 5 pykälää, sijalle 16, johon olen kyllä ihan tyytyväinen. Sen sijaan siihen, että annoin itseni tehdä virhettä 5,5minuuttia, saan olla aika vihainen.
Ja nyt täytyy antaa krediittiä. Ensin Lauantain sprintille. Rata oli mielestäni aivan loistava.
Ja samaten pitkän matkan kisalle. Loistavia välejä. Hieno rata. Ja ennenkaikkea siitä, että tämä oli ehkä elämäni ensimmäinen Suomessa juostu pitkän matkan kisa, jossa juomarasteja oli ensinnäkin riittävästi, mutta ennenkaikkea ne oli sijoitettu oikeisiin kohtiin, tasaisin väliajoin.
bravo!
Viikon päästä on tunturi, sitten am-kisat, niiden jälkeen mahdollisesti keski-suomen viesti. Siitä pari viikkoa ja jo alkaakin kolmen viikon sm-ruletti.
AM-kisat ja K-SV saavat mennä omalla painollaan. Nyt reenataan ja sm:issä ollaan vireessä.
maanantai 6. elokuuta 2007
lauantai 4. elokuuta 2007
Swiss tires
Ei tultu, ei todellakaan tultu.
Periaatteessa kisa lähti ihan hyvin liikkeelle. Kakkoselle asti.
Kolmoselle tein aika typerän reitinvalinnan, jossa tuli käkeen puolisen minuuttia. Se oli aika pitkälti siinä. Lopussa 11-12 välillä lähdin rastilta (7 polun risteyksestä) väärää polkua ja vetelin vasemmalle, isomman polkun yli ja aina kartan reunalle asti. Vaikka matkalla ihmettelin, että ei oikein täsmää, niin en tajunnut, vasta kun oli liian myöhäistä. Se oli ihan viimeistään lopullisesti siinä tän päivän osalta. Ei kyllä tossukaan liikkunut tänään toivotulla tavalla.
Vaikka välillä vauhti tuntuikin riittävän, niin tollaisiin sprintissä ei ole varaa, ei kellään.
Huomenna taistellaan, huomenna taistellaan. Ois viel kulkuuki.

maanantai 30. heinäkuuta 2007
Week End on Weekend
Varsinais-Suomen Rastipäivät olivat viikonloppuna. Lauantaina juostiin keskimatkaa ja sunnuntaina lyhennettyä pitkää.
Suunnistuksellisesti varsin karmiva viikonloppu.
Lauantaina lähdi koittamaan taktiikalla pitkä päätyyn ja perään, eli ylivauhdilla liikkeelle. No lähdin heti K-pisteeltä väärään suuntaan. Tahti ei siitä juuri parantunut. Suuremmat virheet pystyin toki välttämään, mutta jotain pientä tuli vähän koko ajan. Virhettä merkkasin 3,5minuuttia. Kärkeen hävisin kolme. Kolmanteen sijaan 51sekuntia. En jaksanut keskittyä oikeisiin asioihin.
Sunnuntaina päätin edetä suunnistuksen ehdoilla. Alku menikin varsin mallikkaasti, mutta sitten alkoi tulla pieniä virheitä taas siellä täällä. Rastilla numero 15, 47minuutin kohdalla, olin vain minuutin kärjestä, vaikka virhettä oli tullut kolmisen minuuttia. Jos olisin tiennyt tämän metsässä olsi fiilis voinut olla vähän parempi. Henkisesti olin keskeytyskunnossa. Ei oikein napostellut. Koko ajan tuntui, että suunnistus ei suju. En saanut karttaan kunnon otetta missään vaihessa. Seuravilla neljällä rastivälillä pummasin yhteensä reilun neljä minuuttia. Ehkä kruununa kaikelle 17-18 välillä juoksin polun risteyksen ohi 150m ja jouduin palaaman samaa reittiä takaisin. Sanomattakin on selvää, että ajatus ei oikein ollut kisoissa. Hölkkäilin kuitenkin rastien kautta pois. Virhettä tänään sellaiset 7minuuttia. Juoksu sentään oli ihan hyvää. Maalissa totesin, että muut ovat pummanneet myös. Karttakin oli vähän sinnepäin, kun tuntui että kaikki olivat pummanneet vähän samoissa paikoissa. El Maco Mäkinen oli päivän ainoa, joka selvityi metsästä kunnialla pois, voitti ylivoimaisesti (ja ohitti mut samalla rankilla).
Lauantain jälkeen tavoitteeksi laitettu kolmoisvoitto kumminkin tuli Macon viedessä koko potin, Mäksän ollessa toinen ja meikä kolmas.
Kaiken kaikkiaan tämä viikonloppu tarjosi kauden huonointa suunnistus tekemistä. Näin ulapalla en ole ollut kertaakaan koko kaudella. Katsastuksiin on viisi päivää. Jos siihen mennessä laittaisi pään kuntoon.
Tulokset ja reittihärveli:
http://www.kokkens.fi/kilpailut/2007/vrp/

(Jarmo Jokila)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)