2022 – se oli urheilun kannalta melko haasteellinen vuosi. Vietin suurimman osan vuodesta telakalla, kun ensin maaliskuun alussa todettiin rasitusosteopatia häpyluussa ja elokuun alussa ristiluussa. Siinä välissä ehti joten kuten toipumaan – vaikka yhtään "normaalia" treeniviikkoa en ehtinytkään vielä tehdä – ja muutaman kisankin juoksemaan.
Maaliskuun alussa olin elämäni parhaimmassa (pitkän matkan) kunnossa. Tuntui, että pystyi tehdä mitä vain ja aina oli seuraavana päivänä palautunut – ja aikalailla tuli tehtyäkin. 150–160km viikkoja kohtuu hyvillä nousuilla/laskuilla ja aika paljon poluilla. Harjoittelu tuntui olevan erittäin hyvin tasapainossa rasituksen ja palautumisen osalta. Ensimmäinen rasitusosteopatia realisoitui kuitenkin lepäilyyn ja kuntoutukseen ennen kuin lumet olivat sulaneet, enkä tuota kuntoa päässyt missään ulosmittaamaan. Toki pitkälti niillä pohjilla mentiin sitten ne kauden kisat joihin viivalle pääsi. Aina pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Paljon jäi kuitenkin kisoja juoksematta – myös ne kaikki itselle tärkeimmät. Väliin jäi mm. SM-Maantiejuoksut, Sierre-Zinal, UTMB, Polku-MM:t ja kopallinen pienempiä kisoja.
Niihin startteihin kun pääsi viivalle, arvosti ja nautti erittäin paljon, vaikka kunto olikin kuin parvi variksia mansikkamaalla.
Kausi lähti lopulta toukokuun alussa Bodom Traililla käyntiin – alla oli 58km juoksua edellisen 7 viikon aikana, joten vanhoilla pohjilla mentiin. Siihen nähden ihan OK. Tämä oli samalla debyytti Salomonin teamissä.
 |
| Photo: Rami Valonen |
Kesäkuun alussa Helsinki Half Marathonilla 1.14:32. Siinä kohtaa juoksua oli edellisen 3kk aikana takana saman verran kuin talvella tuli perus kahdessa viikossa.
Siitä viikko ja Jukolassa kulki fyysisesti ihan kivasti. Viikko eteenpäin juhannuksena Bledissä juoksin (yö)kympin 34', ja samalla viikolla myös ensimmäisen pitkän lenkin sitten maaliskuun alun.
Siitä pari viikkoa, heinäkuun ekana viikonloppuna NUTS Ylläs-Pallas, joka meni tilanteeseen nähden erittäin hyvin – edellisen 4kk aikana juoksua yht. 580km (ka. 36km / viikko) ja kaksi yli 60km viikkoa.
 |
| Photo: Rami Valonen |
Tässä kohtaa tuntui, että ehkä tässä pääsisi vielä kohtuu kuntoon elokuun kisoihin. Seuraavat neljä viikkoa olikin hyviä treeniviikkoja, joskin rajoitetuilla juoksumäärillä. Tiirismaa Trail meni siinä treenien lomassa mukavana välipalana.
Mutta sitten elokuun alussa, 6 päivää ennen Sierre-Zinalia, vikassa kovassa treenissä ristiluun rasitusosteopatia realisoitui täysin yllättäen ja pyytämättä sellaiseksi kivuksi, että se oli game over.
Taas uusi kuntoutusjakso ja lopulta 7 viikon juoksutauko siihen. Tämän päätteeksi iski covid – oireet olivat lievähköjä, mutta toisaalta kesti parisen viikkoa ennen kuin menivät kokonaan ohi; ja näkyvien oireidenkin hävittyä rinnassa oli ajoittaisia tuntemuksia vielä 2-3 viikkoa, mikä osaltaan rajoitti tekemistä (sen jälkeen ei ole onneksi ollut mitään tuntemuksia). Samalla piti merkata harjoituspäiväkirjaan ensimmäiset sairaspäivät lähes kolmeen vuoteen.
Lokakuun lopussa uskalsin kuitenkin jo lähteä Helsinki City Trailille viivalle – en tosin race-moodissa, vaan enemmän nauttimaan tunnelmasta, koska takana oli 57km juoksua edellisen 11 viikon aikana.
Pari viikkoa myöhemmin, marraskuun alussa, oli vielä Kullamannen. Halusin juosta vielä reissiä, ja lähdin koittamaan mihin saakka vanhat pohjat vielä kantavat, vai kantavatko ollenkaan. Paskakuntoisena kisaaminen ei ole ehkä kaikkein viileintä coolia, mutta kyllä siinäkin fiilikseen pääsi. Ja jälleen kerran taustaan nähden yllättävän OK.
Fysioterapeuteilla tuli käytyä aika monta kertaa vuoden aikana (edelleen käyn) ja fyssarien ohjeistamia kuntoutusliikkeitä hinkattua kyllästymiseen asti (edelleen hinkkaan). Mutta jos vika on luussa, niin ei siinä mikään määrä kuntoutusliikkeitä itse luuta korjaa – on se sitten syy tai seuraus. Tietysti verenkierron ylläpitäminen auttaa toipumista, mutta.
Lopulta juoksua tuli vuoden aikana n. 2000km vähemmän mitä kahtena aikaisempana vuonna. Korvaavaa harjoittelua toki sitten enemmän, mutta kun katsoo juoksumääriä viikkotasolla, niin aika selvä peli.
Tähän harjoituskauteen on pitänyt lähteä vähän eri taktiikalla. Joulukuun kontrollikuvissa selvisi, että ristiluu on parantunut hyvin, mutta häpyluussa on edelleen vähän turvotusta – se on myös muutaman yksittäisen pitkän lenkin jälkeen hieman vaivannut – pääosin kuitenkin täysin oireeton. Korvaavaa / vaihtoehtoista joutuu tekemään lähtökohtaisesti enemmän ja pitämään juoksumäärät matalampina mitä viime talvena. Viime maaliskuun juoksukuntoon pääseminen tuntuu tällä hetkellä aavistuksen haastavalta. Toisaalta, ei haittaa vaikka ei olisikaan maaliskuussa elämänsä kunnossa – jos sitten vaikka kesäkuussa. Rakennetaan maltilla kohti kisakautta, jatketaan tukevia kuntoutusliikkeitä, ja osittain myös toivotaan, että tuo vaiva tuosta asettuisi. Treenit itsessään ovat menneet viime aikoina hyvin.
2023 kisakalenteri näyttää perin mukavalta. Töitä tehdään, jotta viivalle päästään ja mahdollisimman hyvässä kunnossa.
 |
| Aurinkoa kohti |
