Olen haaveillut juuri tämän kisan juoksemisesta vuosia. Joulukuussa 2019 päätin muutaman vuoden vähemmän harjoittelun jälkeen vielä kerran harjoitella vähän enemmän tähtäimenä puhtaasti Ultra Sierra Nevada 2020 ja siellä Maratón-matka – halusin kokea sen ja halusin juosta siellä hyvin. Viime vuonna kisaa ei pystytty järjestämään ja lopulta käänsin harjoittelua "pikakomennuksella" maantie-maratonille. Kisan piti alunperin olla heinäkuussa 2020, mutta se siirrettiin ensin marraskuulle, ja lopulta vielä kertaalleen huhtikuulle 2021, jolloin järjestäminen onneksi onnistui – toki covid huomioiden (mm. aaltolähdöt yhteislähdön sijaan, maskipakko ekat 100m ja kisan aikana huoltoalueilla vaikka olisi juossut suoraan läpi sekä heti maaliviivan jälkeen – taitaa alkaa olla jo aika perussettiä nämä). Tavallaan harjoittelin tämä yksi kisa mielessä viimeiset 15 kuukautta – toki välillä pientä maraton sivuprojektia – ja haaveena se oli ollut mielessä niin pitkään. Parin siirron jälkeen lähtöviivalla olemisen kokemus oli todella vahva.
Tunnistan, että viimeiset kaksi viikkoa ennen kisaa jokseenkin jännitti. Ei kunnon puolesta, koska olin harjoitellut tätä varten sen verran hyvin kuin Flatlandissa nyt tällaista varten pystyy harjoittelemaan (puuttuu vain korkeus, isot mäet sekä pitkät nousut/laskut, eli kaikki oleellinen). Enemmän ehkä jännitti kaiken odottamisen jälkeen se, että varmasti pääsee lähtöviivalle asti, pysyvätkö orastavat jalkavaivat kurissa, onko K-testi negatiivinen, jne. Kun lähtöviivalle asti lopulta pääsi, olo oli varsin huojentunut. Lentojen siirtymisen takia pääsin pelipaikalle myöhemmin kuin olisin toivonut ja se toi hieman lisää hektisyyttä viimeiselle päivälle ennen kisaa. Sen verran kierroksilla kävin, että kisaa edeltävän yön nukuin todella huonosti, mutta kisa-aamuna olo oli siitä huolimatta suht freesi ja olin valmis kokemaan jotain mitä en ennen ollut kokenut. Se on pitkissä kestävyysurheilusuorituksissa ehkä parasta kun saavuttaa sen pisteen, jonka yli ei ole aikaisemmin mennyt ja siirtyy itselle tuntemattomalle alueelle, kun oma fyysinen ja henkinen reagointi on itselle epäselvää. Viime vuonna koin sen ensimmäisen maratonini aikana 35km kohdalla. Nyt oli uusi mahdollisuus.
Ultra Sierra Nevada 2021 – Maratón
~37,5km, 2645m nousua, 1356m laskua.
Lähtö Quentarista (850m), maali Pradollanossa (2150m), korkein piste 2213m.
Covid-säädösten ja kansallispuiston rajoitusten takia reitti oli osaltaan muuttunut ja lyhentynyt ~2km aikaisemmista vuosista – ymmärtääkseni hieman teknisemmäksi, joten ajat eivät suoraan ole vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Arvioin kuitenkin (Jyväskylässä tehtyjen treenien perusteella), että Roberto Herasin aikaisempi reittiennätys 3.52 olisi suhteessa täysin tehtävissä. En ole vuosiin juossut tai harjoittelut korkealla, saatikka myöskään päässyt juoksemaan noin pitkiä nousuja/laskuja, joten aavistuksen puutteellisella perstuntumalla arvioin että hyvänä päivänä voisi 3.30-3.40 aika olla tehtävissä. Selkeää tavoitetta ei ollut – tarkoitus oli mennä ja nauttia, mutta vetää kuitenkin hyvin. Selkeästi huomasi, että Euroopassa ei paljoa kisoja ole järjestetty, sillä taso oli kovempi kuin ko. kisassa koskaan aikaisemmin. mm. Maratón-matkan voittaja Benedikt Hoffmann (2.20 maraton, ME:n haltija 10% vertikaalimaratonilla) on pärjännyt erinomaisesti kansainvälisissä polkujuoksuissa.
Race
Herätys 4h ennen starttia, aamupala, pakolliset varusteet (vuoristo-olojen takia) sekä juomat ja geelit juoksureppuun, 2h ennen starttia kohti lähtöpaikkaa. Kisan alkuun antoi vähän lisähaastetta, sillä minulla ei juuri ole ITRA pisteitä, enkä siten päässyt eliittiryhmään, jolle oli varattu lähtöpaikka muiden edeltä (covidin takia lähtö tapahtui aalloissa, 3 juoksijaa kerrallaan 5 sekunnin välein), ja lopuille oma lähtöruutu määräytyi lähtöalueelle saapumisjärjestyksessä. Alkumatkalle oli tarjolla varsin kapeaa polkupätkää, joten letkaan jumittamisen riski olisi ollut suuri, ellei lähtöalueelle menisi ajoissa. Siksi tein (kuten melkein kaikki muutkin) niin, että tuntia ennen starttia kun lähtöalue aukesi, menin samantien alueelle ja onnistuin poimimaan oman lähtöruudun heti eliittiryhmän takaata. Siinä oli sitten lähtöä edeltävä tunti kökötettävä parin metrin alueella – siinä ei paljoa verrytelty saati lämpöä pidetty yllä. Jossain vaiheessa hampaat kalisi kun oli niin kylmä. Eliittiryhmä sai verrytellä vapaasti ja tulla lähtöalueelle paria minuuttia ennen starttia – olisi kelvannut.
Ensimmäinen nousu (6km +600m) alkoi 500m juoksun jälkeen, joten siihen iskeminen ilman alkuverryttelyä oli jokseenkin brutaalia. Pääsin lopulta liikkeelle heti eliittiryhmän perään vain 20 sekuntia ensimmäisten jälkeen. Ekalla 700m matkalla kinnasin itseni letkan hännille, mutta aika pian kävi selväksi, että kärkiletkan vauhtiin ei ollut järkeä lähteä, vaan ottaa ainakin ekat 10min easymmin, kunnes saisi vähän lämpöä päälle. Tyydyinkin ihan omaan yhden hengen letkaan heti siinä kohtaa. Laskeskelin, että edellä meni 7 juoksijaa ja reippaan alun jälkeen taaksekin oli 50m gappia. Jostain syystä alaselkä meni hapoille (tai alkoi sattumaan) alle 10min juoksun jälkeen, ja vaivasi myöhemminkin jyrkissä nousuissa. Nousun päällä olin edelleen samalla sijalla – oli muuten satumainen fiilis, kun tiheässä sumussa näkyvyys oli jotain 30m luokkaa, siinä sai olla aika tarkkana reittimerkintöjenkin kanssa. Seuranneen pitkän laskun (7km -700m) juoksin kisan parasta vauhtia ja nousin sijalle 4. Juoksin tuon alamäkipätkän rennosti, mutta kenties silti liian kovaa. Pirun vaikea sanoa, kun ei ole kokemusta. Ainakin se tuntui laskun loputtua reisissä, toki olisi saattanut tuntua vaikka olisi juossut hiljempaakin. Ensimmäisessä virallisessa väliajassa 13,8km (760m) kohdalla (69min) olin 2:25 kärkeä perässä.
Pätkä 14-21km (+500m, -230m) oli hienoa ja vaihtelevaa. Teknistä polkua, vesikanaalin pohjaa, kolme lähes pilkkopimeän tunnelin à 100m läpijuoksua/hiipimistä, yksi lyhyehkö seinänousu ja yksi lyhyehkö todella jyrkkä ja vaativa lasku. Sumu oli jäänyt edellisen harjanteen päälle ja sivusilmällä pystyi havainnoimaan, että nyt olisi maisemia tarjolla. Nousuissa ja tasaisemmilla pätkillä jäin tasaisesti, alamäkiosuudet tulin kärjen kanssa samaa vauhtia. Vesikanaalissa tein pienen virheen, kun en huomannut nousta oikeasta kohtaa ylös ja juoksin hieman pitkäksi (~25sek pummi), samalla pitkässä laskussa ohittamani Alvaro Gomez sai kiinni ja heti seuranneessa seinänousussa (150m +65m) jäinkin sitten heti puoli minuuttia hänelle. 21km (1030m) kohdalla olin ~8:20 kärkeä perässä. Alamäet olivatkin sitten tässä kohtaa pitkälti juostu, ja alkoi vajaa 16km mittainen lähes jatkuva ylämäki.
Pätkä 21-25km oli melko tiukka, 4km +620m (vikat 2,5km +400m). Sain tässä Gomezin ensin melkein kiinni, kunnes jyrkimmässä osiossa taas hiukan jäin. Nousu tuntui vielä ihan OK:lta jaloissa. Toisessa virallisessa väliajassa 25km (1650m) kohdalla (2h39min) olin 14min kärkeä perässä.
25-32km (6,5km +350m) oli tasaisen monotonista nousua tien reunassa. Sumu palasi ja näkyvyys meni. Kovaa pohjaa, mutta tässä kohtaa huomasin, että omat jalat oli käytetty. Pätkä tuntui tavallaan helpolta, mutta samalla pirun vaikealta – jalat olivat tönköt ja tuntui, että kaikki "jousitus" oli käytetty lihaksissa ja jänteissä. Ehkä tuossa alkoi korkeuskin vaikuttamaan. 32km (2000m) kohdalla oltiin noustu sumun yläpuolelle ja vuoret siinsivät silmissä, olin ~19min kärkeä perässä (+1min Gomeziin) – kärjessä Hoffman ratkaisi voiton tuolla pätkällä. Tämän jälkeen päästiin onneksi metsäpolulle, juoksu ei nyt varsinaisesti helpottanut, mutta sai sentään hieman vaihtelua askeleeseen. 3km polkupätkällä sain Gomezin kiinni, mutta ero kärkeen kasvoi tasaisesti reilu 3min lisää. 35km (2120m) kohdalla ero ~22:20. Seuraava 1,5km oli suhteellisen helppo profiililtaan, mutta enpä saanut juuri kiriä aikaiseksi – jalat eivät vastanneet yhtään, ja Gomez kiri karkuun. Toisaalta itselle ei tässä kohtaa ollut pienen pientäkään väliä olisinko maalissa neljäs vai viides. Nautin. Viimeiselle kilsalle tarjosi 800m pehmeää nilkkojen yläpuolelle upottavaa sohjolunta + tietysti pienen loppunousun lumessa (200m +60m).
Maalissa olin 5. 24min voittaja Hoffmannia perässä, oma aika 3.47:24 – kaikki täysin itselleni irrelevantteja numeroita tuossa kohtaa. Pitkäaikainen haave oli toteutunut, olin nauttinut, olin tyytyväinen juoksuuni. Fiilis oli 100/100.
Muista numeroista, omalta osaltani kilpailun nopein kilometri 3:14, hitain puolestaan 12:04, keskivauhti aika lähelle 6min/km. Keskisyke 159 on lähellä alempaa (syke)kynnystä, vielä juuri pk2 puolella sykkeiden osalta, viimeisen kerran tuon yläpuolella syke kävi 25km kohdalla, joten aika selvää, että olin (= jalat) lopussa kantannut aika pahasti. Olin silti edelleen tyytyväinen juoksuuni. Lähtökohdat on huomioitava, Top3 ovat pitkälti ammattilaisia (+ muutenkin itseäni kovempia urheilijoita), ja omat olosuhteet valmistautua tällaiseen kisaan mahdollistivat tiettyyn pisteeseen asti. Se piste tuli tsekattua – oli sen arvoista. Siinä on jotain maagista kun vanhat haaveet muuttuvat uusiksi kokemuksiksi.
