I have nothing to say and I'm saying it

Niinkuin Suomen toiseksi johtavimmasta suunnistusmediasta (johtavin on tietysti mäksä piste com) on saattanut lukea, niin pientä vammaa on taas pukannut. Eikä ehkä niin pientäkään. Polvihan se on krapannut perkele. Ruotsin leirin jälkeen polvi antoi jo ymmärtää, että kivut oli ja meni, kunnes ne ei niin yllättäen, mutta takuulla pyytämättä palasivat salamana takaisin ainakin kolmea kauheampana. Ei pjustyynt edes pyörällä menemään opistolle ilman kipuja. Parit vesijuoksuveot sain sentään väännettyä. No onneksi megakipujen alettua, sain viiden päivän sisällä käytyä docilla, magneetissa ja taas docilla. Polvestahan löyty taas vaikka ja mitä. En jaksa alkaa edes luettelemaan. Naamatutuilta kyselemättä ja yleisölle soittamatta vedettiin viimeinen oljenkorsi paketista. Polvikivuille annettiin häätöilmoitus kolmen viikon irtisanomisajalla. Päälle uhattiin vielä ottaa puukot käyttöön, jos ei maiseman vaihto miellytä.

Mutta eteenpäin on menty. Tällä viikolla olen jo pystynyt kerran vesijuoksemaan kivutta ja pyöräilemään koululle kivutta. Nyt uskallan koittaa juoksua, mutta liikaa en uskalla toivoa.
Onneksi kevät on sentään täällä. Kaikki merkit ainakin on ilmassa. Jyväskylässä lumet ovat sulaneet kaikkialta paitsi metsästä. Tiomila-kartta on revitty vessan seinältä ja otettu lähempään tarkasteluun. Josko tuo polvi nyt toimisi, niin ei epäilystäkään, ettenkö itseäni sinne saisi vielä trimmattua.

Nitro

Janssoo. Ei se ihan ole suunnitelmien mukaan mennyt tämäkään viikko, ei itseasiassa sinne päinkään. Jonkun kerran sentään on metsään päässyt. Neljästi jos ihan tarkoiksi ruvetaan. Polvi senkuin vain krapaa, mutta varpaan teippaamisessa olen ainakin toistaiseksi onnistunut hyvin.



Kronoskogen night


Furuboda


FK Åsenin kisa


Äspet-Yngsjö